Vielä 1700-luvulla  paimenen koirat olivat yleisiä Euroopassa karjan vahteina, kotien suojelijoina ja pihakoirina. Sadassa vuodessa paimenen koirat katosivat Länsi-Euroopasta. Teollistuminen ja kansainväinen villakauppa  1800 –luvulla moninkertaistivat  lammaslaumat, joiden paimentamiseen tarvittiin paimenkoiria. Pedot metsästettiin lähes sukupuuttoon . Ei ollut enää tarvetta laumaa suojeleville koirille.

 Paimenen koirat säilyivät alkuperäisissä työtehtävissään Euroopan karuilla vuoristoalueilla, joissa ei ollut teollista maa- ja karjataloutta.  Samoilla alueilla säilyivät myös suurpedot  hengissä metsästyksestä huolimatta.

Haltiavuoren Ewok ja  Ealaskas

Kaukasuksella, Alpeilla, Pyreneillä ja Tatralla oli suuria, valkeita koiria, jotka suojelivat paimenia ja heidän karjaansa petoeläimiltä ja varkailta sekä ohjasivat erkaantuneita eläimiä takaisin laumaan. Koirat suojasivat myös paimenen perhettä ja pihaa. Paimenen koira oli monipuolinen työkoira. Jalostukseen käytettiin vain työtehtävistä selviytyviä koiria.

Slovakiancuvacien järjestäytyneen jalostustoiminnan käynnisti Wienissä eläinlääketiedettä opiskellut ja Brnon eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa työskennellyt tšekki Anton Hruza.  Anton Hruza etsi santarmien avustuksella   cuvac-tyyppisiä koiria Slovakian vuoristosta estääkseen rodun katoamisen. Virallisesti  ensimmäinen cuvacpentue  syntyi v. 1929. Pentueen isänä oli  Jerry  niminen uros, emänä narttu Kora kennelissä”Ze Zlaté studny” (Kultainen kaivo). Rotuyhdistys perustettiin vuonna 1933 Brnossa.  Toisen maailmansodan aikana systemaattinen kasvatustyö tukahtui saksalaismiehitykseen. Järjestäytynyt kasvatustoiminta jatkui vasta professori Hruzan kuoleman (1950) jälkeen. Kansainvälinen Kennelliitto FCI tunnusti rodun värikkäiden vaiheiden jälkeen vuonna 1965 numerolla 142. Rotumääritelmän FCI hyväksyi v. 1969. 

Professori Anton Hruzan mukaan slovakiancuvac on eurooppalainen, suuri, valkea paimenen koira esi-isänään valkoinen, arktinen susi. Hruzan mukaan nämä valkeat koirat saapuivat Skandinaviasta Pommeriin (Veiksel-joen suistoalue Puolassa) ensimmäisellä vuosisadalla j.a.a.

Koirat jakaantuivat kahteen tyyppiin: vuoristokoira (uroksen säkä noin 65 cm ja nartun noin 60 cm, paino 35 – 45 kg) sekä alankokoira (säkä 40–50 cm, paino 20–25 kg). Molempia koiratyyppejä risteytettiin keskenään. Pienempi koiratyyppi on lähes kadonnut. 

Anton Hruza toteaa, että cuvacilla on voimakas luusto ja vahvat lihakset. Koira liikkuu taitavasti maalla, vedessä, liukkaalla jäällä sekä vuoristossa. Koira kokoaa lauman, suojelee laumaa jyrkänteillä.  Cuvac toimii kodin, pihan ja puutarhan vahtina, paimentaa hyötyeläimiä ja on myös lapsenvahti. Cuvac on sitkeä koira, joka lepää lumihangessa ja kahlaa jääkylmässä vedessä ongelmitta. Koiran rakenne on kestävä ja mahdollistaa pitkienkien taipaleiden liikkumisen.  Arktinen esi-isä toimi myös vetokoirana. Tiheä, pitkä turkki suojaa kylmyydeltä, karvaiset käpälät toimivat luistonestona jäällä. Vaativissa elinolosuhteissa ihmisen ja koiran välisestä suhteesta tuli vahva.

Valkoisia paimenen koiria on ollut Karpaattien ja Tatran alueella vuosisatoja paimenten ja maalaisväestön koirina. Poliittiset rajat ja intohimot ovat jakaneet koirat Puolan Polski owzarek podhalanskiin ja Tšekin/Slovakian  slovakiancuvaciin vasta 1920-luvulla. Eroja koirien luonteissa ei ole ja ulkonäölliset erot voivat olla vaikeasti havaittavissa. Lähisukulaisia ovat muut valkoiset vahtikoirat kuten Unkarin kuvasz ja maremma Italiasta.

Metsänhoitaja Erkki Kettunen  käynnisti slovakiancuvacien  kasvatuksen Suomessa. Ensimmäinen cuvacpentue syntyi  v Javorinan kennelissä v. 1970.  Slovakiancuvaceja kasvatetaan nykyisin Slovakiassa, Tšekeissä, Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Belgiassa, Hollannissa, USA:ssa, Venäjällä ja Ruotsissa. Suomessa on rekisteröity reilut 1000 slovakiancuvacia  40 vuoden aikana.

Emä ohjaa tytärtään